Palvelut

Peltikattomaalaukset

Tiesitkö, että peltikatto on huollettuna ikuinen? Vanhoissa sinkityissä katoissa nyrkkisääntö on se, että mitä vanhempi, sen parempi. Ruosteinen katto ja kuluneet maalit ovat paras lähtökohta katon korjaus- ja huoltomaalaukselle, jonka jälkeen huolettomat vuosikymmenet jälleen jatkuvat.

Puujulkisivumaalaukset

Vanhat ulkovuoret kestävät huollettuna ikuisesti. Puumateriaaliltaan ne ovat tiukkasyistä, valittua, oikeaan aikaan kaadettua ja oikein päin seinään naulattua puuta sydänpuu ulospäin. Huoltomaalauksen yhteydessä onnistuvat hyvin oikeaoppiset timpurintyöt mikäli niitä ilmenee.

Homepoistot ja pohjatyöt

Rakennusten ulkopinnoille muodostuva mustapilkkuhome on lähinnä esteettinen haitta, joka pitää kuitenkin ottaa huomioon huoltomaalauksien yhteydessä. Poistamme ammattitaidolla homeen, itiöt ja lian ennen huoltomaalausta, jotta laadukkaita vanhojen rakennusten ulkovuorilautoja ja ikkunanpokia ei turhaan tarvitsisi vaihtaa uusiin kiireellä kasvatettuihin huono- laatuisempiin puuosiin. Homepoisto voidaan tehdä vaikka rakennusta ei olisikaan tarkoitus maalata.

Vasemmalla puolella pinta ennen homeenpoistoa ja oikealla puolella sen jälkeen
Tiilikaton maalaus Tampere, Tiilikaton pesu Tampere, Tiilikaton huolto Pirkkala, Tiilikaton pinnoitus Tampere, Peltikaton maalaus Tampere, Peltikaton pesu Tampere, Talonmaalaus Tampere, Talon maalaus Pirkkala

Tiilikattopesut ja -pinnoitukset

sekä sammaleen poisto ja impegrointi

Suoritamme kaikkien alustojen pesut, aina epäpuhtauksista ja eliöistä mukaan lukien heikosti kiinni oleviin maalipintoihin. Olemme kehittäneet pesulaitteistojamme jatkuvasti koko maalaushistoriamme ajan. Sammaleenpoistot, tiilikattopinnoitukset ja kivipintamaalaukset ovat jokapäiväistä työtämme. Myös korkean paikan pesut onnistuvat omalla pesukalustollamme ja nostimilla 17 metriin asti.

Märkähiekkapuhallukset luonnonhiekalla

Kovien pohjien löytäminen on ensiarvoisen tärkeää kaikissa maalaustöissä onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Tästä johtuen Tikkurilan ja Teknoksen työvaihesuositusten ansiosta olemme panostaneet myös märkähiekkapuhallukseen useita vuosia. Esim. käyttämämme menetelmä ruosteiden poisto St2:een perustuu maalaustöiden yleiset laatuvaatimukset 2012 (MaalausRyl 2012) ohjeistukseen.

Ikkuna- kunnostukset

Meillä on yli 20 vuoden kokemus vanhojen ikkunoiden kunnostamisesta. Ikkunoiden kunnostustoimenpiteitä ovat yleisesti pesu, vanhan maalin poisto, tarvittaessa kittaus sekä pohja- ja pintamaalaus. On yleistä, että asiakas tilaa puujulkisivumaalauksen yhteydessä ikkunan kunnostuksia lisätöinä.

Korkeapainepesut

Pystymme tekemään omalla nostokalustollamme korkeapainepesut 17 metriin asti. Meillä on kokemusta myös teollisuusrakennuksien pesusta.

Teollisuuspesut Tampere, Teollisuuspesut Pirkanmaa, Korkean paikan pesut Tampere, Korkeapainepesut Tampere, Korkean paikan työt Tampere, Hallin pesu Tampere, Varaston pesu Tampere
Scroll to Top